Nyt on vaan turta olo, ihan niinkuin vieressä vois purkautua tulivuori, eikä se vaikuttais minuun mitenkään. Kun herään, oon kai pirteä ja kohtalaisen iloinen. Mistä helvetistä nää kohtaukset tulee?Elämä on yhtä saakelin vuoristorataa, eikä mulla oo voimia mihinkään. Ei mihinkään. Pelkkä koossa pysyminen vaatii äärimmäisiä ponnistuksia.

Itsemurhayrityksen jälkeen psykiatrian osastolla mulle sanottiin, että mun itsemurhayritys oli kai jonkinlainen avunhuuto. Mä en oo ikinä kuullu vähättelevämpää sanaa sille yksityiselle helvetille, joka mul on pään sisällä. Se ei oo mikään avunhuuto, jos haluaa pois. Kun sattuu niin paljon, etä itkee huutamalla, eikä mikään auta. Kipu on sietämätöntä. Sitten jossain vaiheessa rupee ajattelemaan, että se on sillä selvä, tapan itteni ni tuska häviää. Sitten mä rauhoitun ja tuun täysin turraksi. Niinkuin nyt.